Mitä tapahtui Koiton grillille?

Kävimme ensimmäistä kertaa Helsingin Koiton grillissä muutama viikko sen avaamisen jälkeen marraskuussa 2011 ja paikka oli totisesti mieleemme. Tyylikäs sisustus, ihania pikkupaloja menussa ja hyvä palvelu.

Palasimme paikkaan 28.4. lauantaina kun odottelimme The Brand New Heavies-yhtyeen konsertin alkua. Paikan fiilis oli täysin erilainen. Odottelimme pitkän tovin istumaan pääsyä, sen jälkeen todella pitkän tovin että saimme ruokalistat. Sen jälkeen taas yhtä pitkän tovin ennen kuin tultiin kysymään juomatilauksia ja niin edes päin. Palvelu oli töksähtelevää ja hätäistä.  

Huomautuksen jälkeen saimme vettä pöytään, samoin myös täydellisen pimeään ravintolapöytään jopa kynttilän jotta menun lukeminen onnistui (pahoittelut kuvien laadusta, mukana oli vain kännykkäkamera ja paikka oli tosiaan sysimusta).

Pikkuannoksien menu oli muuttunut viime näkemästä, kaikkein eksoottisimmat itämaiset maut oli karsittu listalta pois. Tilasimme siis grillattuja jättikatkaravun pystöjä ja avocadopyreetä, porsaankylkeä ja lasimestarin coleslawta, lihapullia ja paprikamojoa, taleggio-juustoa ja viikunaa sekä poronpaahtopaistia ja balsamico-sieniä. Yksittäisinä nämä annokset maksaisivat 5 € kpl, mutta enemmän tilaamalla saa alennusta, nämä kuusi annosta siis viiden hinnalla.

Ongelmat alkoivat heti: tarjoilijatar ei kirjoittanut tilaustamme ylös, joten en ihmetellyt että hän joutui tulemaan sitä uudelleen kysymään.

Juusto oli kuulemma loppunut alakerran keittiöstä, joten saimme kaksi katkarapuannosta hyvitykseksi. Muuten hyvä, mutta ravut eivät olleet grilliä nähneetkään: täydellisen haaleat ja puoliraa’at jättikatkaravut eivät maistuneet miltään, kuten ei avocadopyreekään. Poron paahtopaisti oli taas todella maukasta, samoin lihapullat ja porsas.

Juusto kuitenkin ilmaantui pöytään, mutta taleggion päälle oli lätkäisty grillattuun halloumiin tarkoitetut höysteet: jogurttikastike ja paahdettu munakoiso. Eivät muuten sopineet taleggion kanssa yhtään… Kun valitimme asiasta, saimme toki juustonpalasemme viikunoiden kera pöytään.

Viiniksi valitsimme Casa Emma Chianti Classicoa, joka toimi ihan hyvin perusviininä, ei kuitenkaan ehkä ihan 56 euron arvoinen ollut. Tarjoilijan viiniotteesta muuten tuli mieleen että eikö ravintola-alan kouluissa enää opeteta perusasioitakaan? Viiniä roiskui pöydälle kaadettaessa, mieheni maistettua tyttö tokaisi ”ai että kelpaa”, viinipullosta jäi valumaan pisaroita pöydälle ja kertaakaan illan aikana hän ei täyttänyt lasejamme.

Vai kenties tämä kuuluu paikan rentoon bistro-henkeen?

Toki tämä tarjoilijatar itsekin huomasi että ilta ei nyt ehkä mennyt ihan niin kuin piti ja antoi meille 50 prosentin alennuksen ruoasta. Vaikka se kuulosta komealta, käytännössä se oli toki vain noin 10 euroa ja laskumme loppusumma kohosi kuitenkin yli 80 euroon alkudrinkkien kanssa.

Noh, kannattaako paikkaan sitten mennä uudelleen? Jos kyseessä on iso seurue, joka haluaa maistella jotain pientä oluttuopin ääressä, suosittelen paikkaa lämpimästi. Romanttiselle illalliselle kahden? Ehkä ei.