27. huhtikuuta 2012

Vuohenjuusto-reseptejä etsinnässä

Nirsoiluni on hyvin simppeliä: en pidä monien ruoka-aineiden ulkomuodosta tai koostumuksesta, joten ne jäävät pois lautaseltani. Useimpia tällaisia ruoka-aineita en ole siis eläissäni edes maistanut. Joskus harvoin, ja varsinkin nyt kun olen yrittänyt aktiivisemmin laajentaa palettiani, tulee kuitenkin suuria voittoja, eli entisestä nirsoiluruoasta tuleekin suosikkiani. 


Näin kävi muutama vuosi sitten vuohenjuuston kanssa. Maistoin näitä leipäsiä ystäväni luona, ja olin myyty. Olin tätä aikaisemmin kerran maistanut vuohenjuustoa grillatussa kasvisnyytissä, johon oli mukaan pungettu juustokiekkoja. Se ei ollut mieleeni, joten olen kategorisesti kieltäytynyt tämän tyyppisistä paistetuista vuohenjuustoruoista. Sen sijaan muun muassa punajuuri-vuohenjuustosalaattia, tai hetkisen grillattuja isoja vuohenjuustokiekkoja syön mielelläni salaatissa. Mutta siinä se sitten on. 


Kysynkin siis apua: mikä olisi sellainen vuohenjuustoa sisältävä ruoka, joka saisi minut vakuuttuneeksi että sopii raaka-aineena muuhunkin kuin näihin kolmeen edellämainitsemaani ruokaan? Olen esimerkiksi lukenut vuohenjuustolaganesta, mutta maistuuko vuoassa sitten mikään muu? Vuohenjuustokeittoa olen haistanut, ja se tuntui valloittavan koko keiton. 


Asia tuli mieleeni kun tein iltaruoaksi paahdettua vuohenjuustosalattia. 


Paahdettu vuohenjuustosalaatti
  • 1-2 isoa kiekkoa vuohenjuustoa
  • 1-2 paahtoleipää
  • Punasipulia
  • Italian Mix -salaattia tai muuta makusi mukaan
  • Pinjansiemeniä tai Cashew-pähkinöitä
  • Oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Juoksevaa hunajaa
  • Balsamicoa
  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  2. Leikkaa paahtoleivästä vuohenjuuston kokoisia ympyröitä esimerkiksi lasin avulla. Sijoita leivät uunipellille ja näiden päälle vuohenjuustokiekot.
  3. Kaada teelusikallisen verran juoksevaa hunajaa juuston päälle ja ripottele päälle ripsaus mustapippuria. Paista 8-10 minuuttia uunin ylätasolla.
  4. Paahda pähkinät tai pinjansiemet pannulla. 
  5. Revi ja pese salaatti, kaada päälle oliiviöljy ja sekoita. 
  6. Pilko mukaan punasipuli isoina renkaina. 
  7. Sekoita salaattiin mukaan pähkinät ja punasipuli ja asettele annos lautaselle. Aseta päälle 1-2- paahdettua vuohenjuustoa. 
  8. Kaada päälle balsamicoa oman maun mukaan. 

4 kommenttia:

  1. Mii laav vuohenjuusto :) Olen tehnyt leipäsiä minäkin, niissä on juustokiekkojen alla ollut punasipulihilloketta. Tajuttoman hyvää! Viime viikolla laitoin vuohenjuustoa kahden parsan pateeseen, ja sieltä maku löytyi hentona, eikä siis hyökkinyt arvaamattomasti päälle. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, enpä olisi ikinä kuvitellutkaan että parsaa, vuohenjuustoa ja pekonia voisi yhdistää :D Tätä voisin ehdottomasti kokeilla tuolla sinun tavallasi että pekonin jättää pois ja tarjoaa sen simppelisti alkuruokana. Ja juurikin parmankinkun kera kuten olet tehnyt. Kiitos paljon vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Hola!
    Eksyinpä blogiisi kun metsästin kuumeisesti lohipiirakan ohjetta ja Lime-lohipiirakka kuullosti niin hyvältä että täytynee pistää kokeiluun.
    Vastavuoroisesti tässäpä pari vuohenjuustosuosikkiani:

    MAKEA BATAATTI-VUOHENJUUSTOKEITTO

    7dl vettä
    1 kasvisliemikuutio
    1 laakerinlehti
    tuoretta inkivääriä
    1 purjo
    1 bataatti
    2 omenaa
    180g vuohenjuustoa
    mustapippuria
    suolaa

    Keitä kasvisliemellä, inkiväärillä ja laakerinlehdellä maustetussa vedessä paloiteltu purjo ja bataatti. Lisää omenat ja anna kiehua kunnes kasvikset ovat kypsiä. Poista laakerinlehti. Lisää keittoon vuohenjuusto ja soseuta keitto tasaiseksi. Mausta mustapippurilla ja suolalla.


    PEKONILLA JA VUOHENJUUSTOLLA MAUSTETTU LOHI

    600–800 g kirjolohifileetä
    85g pekonia
    mustapippuria myllystä
    timjamia
    1 rs notkeaa vuohenjuustoa (Chavroux)

    Paloittele lohifilee neljään osaan. Suikaloi pekoni. Ruskista pekonisuikaleet pannussa.
    Mausta kalapalat mustapippurilla ja timjamilla. Et tarvitse välttämättä suolaa, sillä juusto ja pekoni ovat suolaisia. Sivele juusto kalan pintaan. Ripottele pekonisuikaleet pinnalle. Nosta kalapalat uunivuokaan. Kypsennä paloja 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia eli kunnes kala on juuri kypsää

    Helppoa ja hyvää. Ainakin allekirjoittaneen mielestä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Nuokku, ihania reseptejä, ehdottomasti kokeilen tuota keittoa hetipuoleen!

    VastaaPoista

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...