29. maaliskuuta 2012

Se kauniimpi graavilohi

Kirjoitin aiemmin kalapaniikistani, jossa "tilassa" ostin jättimäisen ison lohifileen. Puolet siitä meni tähän uuniloheen ja puolet päätin graavata. 


En lähtenyt etsimään mitään sen kummempia ohjeita tai mittoja, vaan tein graavauksen "selkärangasta" kuten muistan tehneeni sitä monia kertoja. 


Kaunis punajuurella värjätty lohi on kalatarjoilun kunkku joulupöydässä, mutta piristää toki aamiaisia tai brunsseja milloin vain. Lautasella-blogissa on tarjolla myös kauniin punaista kalaa, mutta vodkalla maustettuna! Tätäpä täytyy kokeilla itsekin seuraavan kerran, jouluunhan se passaisi juuri jetsulleen. 


Punajuurella värjätty graavilohi
  • Lohta
  • Maldon-suolaa
  • Juoksevaa hunajaa
  • Roseepippuria
  • Punajuuria (joko raakoja, kypsiä tai etikkaliemestä)
  1. Ota kaksi isoa palaa foliota ristikkäin ja aseta lohi sen päälle. Mausta lohi runsaasti ja aseta sen jälkeen päälle ohuiksi lohkoiksi leikatut punajuuret.
  2. Kääri paketti tiukasti folioon, aseta lautaselle tai astiaan ja pistä paino päälle. Painoksi käy esimerkiksi litran maitopurkki. 
  3. Käännä pakettia pari kertaa, graavilohi on valmista kahdessa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...