20. maaliskuuta 2012

B-Smokery tulee Tukkutorille

Olen aina rakastanut Helsingin Tukkutoria, ja nyt kun asun Kalliossa aivan alueen vieressä, on kihelmöivää odottaa minkälaiseksi alue muodostuu ensi syksynä. 


Vaikka paikka on ihana vanhanaikaisuudessaan jo nyt, vain harvaan paikkaan "pääsee" sisälle, sillä vähittäismyyntiä yrityksistä harrastaa niin harva. Kerroinkin jo, kuinka viime viikolla seikkailin Lihakonttorin Deliin, samalla reissulla kävin myös Wotkinsilla, josta mukaan tarttui pääsiäsien karitsan potkat ja pari peltopyytäkin. Ilman tukkukorttia juuri muut paikat eivät taviksille avaudukaan. 
Lihakonttorin Delin juustotiski
Odotan erityisellä innolla syksyä koska Ravintolapäivän suosikkini B-Smokery avaa ovensa Tukkutorilla. Pojat varmasti kehittelevät vaikka mitä uutta paikkaan, mutta toivon että sieltä saisi aina heidän upeaa Pulled Porkiaan hyvällä kastikkeella. Kuvailussaan he lupaavat ainakin panostavansa edelleen etelävaltiolaiseen slow foodiin. Kundeilla on myös uusi nettisivusto auki, josta voi lupauksen perusteella seurata miten ravintolan pystyttäminen sivutyönä tulee miehiltä sujumaan.


Tämä nyt on vanhaa tietoa jo asiasta helmikuussa intoilleille, mutta muita uusia yrityksiä syksyllä avattavalla uudella Tukkutorilla ovat:
                                                            
- Laadukas bistro, grilli, puoti ja perinteinen lihakauppa rouheassa ja lämpimässä miljöössä.
- Yritys on tuttu Helsingin vanhasta kauppahallista.
Ho’s Food
- Kiinalaiseen katukeittiökulttuuriin pohjautuva ravintola tarjoaa omassa nuudelitehtaassa valmistettuja jiaozi-, wonton-, ja riisinuudeliruokia.
- Muiden perinteisten herkkujen lisäksi järjestetään Hot Pot -iltoja, joissa ystävät kokoontuvat herkullisten tuoksujen ja makujen  ääreen.
A21 ”Flavour Studio” 
- Kokki- ja cocktailkoulu, jossa opetetaan ruoan ja juoman yhdistämistä ainutlaatuisella tavalla. 

Lisäksi Tukkutorilla toimii ruokayrityksistä syksyllä myös Pasta Factory ja KakkukallegiaHelsingin kaupunki kertoo lisäksi että vuonna 1933 rakennettujen teurastamotilojen lisäksi Kellohalliin avataan tapahtumatila. Ravintoloitsijana ja tapahtumajärjestäjänä paikassa toimii Antto Melasniemi, joka on mies muun muassa HEL YES!in, Puttesin ja Lapin Kulta Solar Kitchenin takana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...