8. maaliskuuta 2012

Täytetty siika, tillivoi ja sitruunaperunat


Olin järkyttynyt tajutessani, että meillä todella syödään niin vähän kalaa. Vaikka en kaikkia pienen perheemme ruokia tänne blogiin kirjaa, on totuus kalan määrästä viimeisen kolmen kuukauden ajalta melkoisen surkea.

Siitä innostuinkin etsimään jotain helppoa reseptiä siiasta tai ahvenesta, ja löysin tämän helpon reseptin kokonaisille siioille Iltalehden Teresa Välimäen ohjeista.
Helppo ja hyvä jopa arki-illan ruoaksi, siian hain Hakaniemen hallista Ekströms fiskebodista. Rasvaisempi kasvatettu siika jäi tiskiin, vaikka olisi ollut iso ja yksi olisi riittänyt kahdelle. Valitsin luonnossa elänyttä siikaa, sillä… niin… ne pienet siiat olivat myös paljon söpömpiä (ehkä ihan hyvä että aviomieheni ei ehtinyt halliin mukaan…). Kaksi kappaletta maksoi 16,50 €.

Ikuisesti minua hallissa viehättävä tapa on hintojen pyöristys: siitä jää aina hyvä mieli vaikka saisin vain 10 senttiä alennusta. Rahaan kiinnittää jotenkin enemmän huomiota hallissa, sillä jostain syystä haluan aina maksaa hallissa myös käteisellä. Kortti ei vain kuulu siihen henkeen vaikka se suurimmassa osassa kauppoja kävisikin.

Mutta asiaan: parhainhan tämä ruoka olisi kesällä uusista perunoista tehtynä. Siian voisi valmistaa myös folioon käärittynä grillissä.
Ehdottomasti perheemme suosikkireseptien valikoimiin jäävät nämä täydellisesti kesältä maistuvat perunat. Kauniita niistä ei tullut, mutta sitäkin maittavampi lisäke minkä tahansa kesäisen grilliruoan tai vastaavan viereen.

Siika tillivoilla ja sitruunaperunoilla
2:lle

Siika
  • 2 luonnonsiikaa puhdistettuna
  • reilusti suolaaa
  • mustapippuria
  • puolikas nippu tilliä
  • muutama voinokare
  • muutama lastu tuoretta inkivääriä
Tillivoisula
  • 50 g voita
  • 1/2 dl hienonnettua tilliä
  • ripaus sokeria
Sitruunaperunat
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 kg pieniä perunoita 
  • vettä
  • suolaa ja mustapippuria
  • tillinvarsia
  • ½ sitruunan mehu ja ½ sitruunan raastettu kuori

  1. Pyyhi kalat kuiviksi ja puhtaiksi talouspaperilla. Viillä siian kylkiin viillot.
  2. Mausta kala sisältä ja ulkoa suolalla ja mustapippurilla.
  3. Täytä kalan vatsa tillinoksilla, voinokareilla ja inkiväärilastuilla. Sulje kalat cocktail-tikuilla tai varrastikuilla.
  4. Nosta kalat leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.
  5. Laita pestyt perunat kiehumaan suolattuun veteen. Höyrytä perunat keittämisen jälkeen ja viimeistele ne oliiviöljyllä, pippurilla, suolalla, sitruunamehulla ja -kuorella.  
  6. Tillivoisulaa varten sulata voi kattilassa ja nosta kattila liedeltä.
  7. Sekoita joukkoon tillisilppu ja pyöristä maku sokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...