6. helmikuuta 2012

Ihana viikonloppu: Kämp ja Ravintolapäivä


Kun mieheni selvisi perjantain lumimyräkän keskeltä viimein kotiin töistä, suuntasimme hotelli Kämpiin viikonloppua viettämään. Satasella irronnut tarjoushuone oli jälleen hintansa väärtti. Tällä kertaa halusimme syömään Kämp Brasseriehin, sillä yleensä käytämme vain hyväksi huonepalvelua.
Pakkasen vuoksi täysin tyhjä ulkoterassi oli mainio valinta: kaiuttimista kuului lempimusiikkiamme 1950- ja 1960 jazzia ja olimme ainoat ruokailijat terassin puolella.
Alkuruoiksi tilasimme fenkolisen jokirapurisoton ja Roquefort etanoita, molemmat olivat aivan jättihyviä.
Pääruoaksi valitsimme aivan huippuhyvän Scandinavian platterin kahdelle. Se piti sisällään muun muassa punajuurigraavattua siikaa, leppäsavustettua siikaa, chilisiä sinisimpukoita, juuriselleri-porkkanasalaattia, sahramiaiolia, avokadodippiä ja savustettuja katkarapuja.
Parhaimmillaan tämä olisi varmasti ollut kesähelteellä, mutta maistui toki talvellakin.
Viiniksi sekä alku- että pääruoille valitsimme saksalaisen Sauvage Rieslingin Rheingausta Georg Breuerin tilalta.  
Jälkiruokaa eli suklaata ja drinkkejä siirryimme nautiskelemaan baarin puolelle, kieleni vei mennessään erityisesti Hemingway daiquri (Havana club, limemehu, greippimehu, sokerisiirappi ja marachino-kirsikka) ja Between the sheets -drinkit (Dupont calvados, Havana club, Merlet triple sec, sitruunamehu).
Aamulla nautiskelimme aamiaisesta, mies tosin nurisi sen hinnan ja laadun olevan pielessä. Hän olisi maksanut 33 euron aamiaisesta maksimissaan 25 euroa. Itse kun en koskaan koske mysli/jogurtti/puuro tai munakokkeli-osastoihin, olen toki hieman samaa mieltä. Sunnuntaina 5.2. paikka aloitti muuten ensimmäistä kertaa brunssit. Sen hinta on myös 33 euroa.
Iltapäivällä kotiin päästyämme suuntasimme toppavaatteissa Ravintolapäivän ykköskohteeseemme B-Smokeryyn. Angel Filmsin poikien teltta Oopperatalon kupeessa oli tupaten täynnä piiskaavasta lumisateesta ja purevasta pakkasesta huolimatta.
Otimme yhdet molempia tarjolla olleita annoksia eli yhden Pulled pork burgerin (8 €) ja yhden Beef brisket klassikkoleivän (6 €). Kundeilla oli mennyt päivän aikana lihaa yhteensä 160 kiloa!
Molemmat olivat huippuhyviä, erityisen vaikutuksen teki makea bbq-kastike ja lihan mureus. Olisi pitänyt ottaa toiset kotiin take awayna…
Olimme ajatelleet mennä Olympiastadionin alueelle katsomaan hetkeksi Talviklassikko-ottelua screeniltä kaakaon kera ja ostamaan HIFK-krääsää, mutta pettymys oli suuri kun kuulimme että myyntitelttojen luokse ei pääse ilman lippua.
Lumisade loppui äkisti ja nappasin vielä muutaman kuvan kauniista kotikulmistamme.
Illalla fiilistelimme vielä maailman parhaalla kermaisella lohikeitolla, reseptin laittelen julki huomenna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...