4. maaliskuuta 2012

Top 5 blogia joista tykkään


Sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen Makuja kotona -sivuston Heidiltä ja Maustetaivas-blogin Neiti E:ltä

Kiitos molemmille kauniista sanoista, olen ihan suunnattoman hämmentynyt ja iloinen että olen tällaisen tunnustuksen saanut.

Olen seurannut tämän haasteen etenemistä eri blogeissa, mutta hieman epäselväksi on jäänyt, millä perusteella tuo alle 200 lukijaa määrittyy. 

En nyt lähtenyt tarkistamaan kaikkia mahdollisia blogilistoja, mutta epäilisin että ainakin suurin osa valitsimistani blogeista tuon kriteerin täyttää.

Blogit eivät ole tässä missään suosituimmuusjärjestyksessä, vaan vain viisi blogia jotka olen löytänyt ja joista nautin, ja joissa en muista ainakaan ihan ensi näkemältä tätä haastetta nähneeni.

Jos olen ymmärtänyt idean jotenkin ihan päin prinkkalaa tai vahingossa loukannut jonkun tunteita jolla onkin paljon enemmän lukijoita, niin pahoittelen jo etukäteen ja jätäthän kommentin :D

Ladies who brunch

Rakastan brunsseja, joten rakastan myös blogeja brunsseista. Visuaalisesti huikean kaunis ja hyvin kirjoitettu blogi antaa minulle paljon tietoa kotikaupunkini brunssipaikoista. Tärkeintä on kuitenkin, että blogissa on hyväntuulinen elämästä nauttimisen fiilis kaikessa.



Thetki

Olen grillannut itse ehkä alle 10 kertaa elämässäni, mutta aihe kiinnostaa minua toki. Teen usein grillityyppisiä ruokia ihan kotiuunissa, ja siksikin Thetki.com-blogi on mieleeni. Hauskointa mielestäni blogissa on se valtava intohimo jolla ruokaa tehdään.



Kannat kattoon

Hauska blogi, josta saa paljon ideoita. Matkoja, ruokaa, juomia ja juhlia käsittelevä blogi ei välttämättä kirjoita juuri omaan makuuni sopivista ruoista, mutta se ei estä minua nauttimasta omaan makuuni eksoottisista ohjeista.



Laiska kokki

Aina minut hyvälle tuulelle saava blogi, jossa on ihania väläyksiä elämästä ja tietenkin paljon hyvä reseptejä.



Ripaus pippuria

Hiljan aloittanut nätti blogi, jossa on paljon kauniita ja kuvia ja paljon reseptejä jotka olen tallentanut arkistooni jo nyt.


2 kommenttia:

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...