24. helmikuuta 2012

Kaikki äitini reseptit ja mokkapalojen metsästystä

Olen valmistautumassa muuttoon, ja päätin samalla alkaa reseptieni järjestelmällisen säilömisen kansioihin, sillä muutoin kaikki paikat ovat täynnä reseptilehtiä ja irrallisia revittyjä reseptejä.
Olin ajatellut yhdistää niihin myös äitini reseptit, mutta tulin toisiin aatoksiin kun tutustuin taas hänen keittokirjoihinsa ja niiden sisältöön. Hän on jo edesmennyt, joten en voi kysyä yksityiskohtia, mutta ilmeisesti äitini on käynyt jonkinlaista kotitalouskurssia tai -koulua vuonna 1960 tai niillä main.  

Mahtavat kirjat ovat täynnä sen ajan ohjeita kodin ja perheen talouden hoitoon: sen lisäksi sisukset ovat täynnä äitini itse ruutupaperille kirjoittamia reseptejä, muun muassa vaikkapa munuaispiirasta. 

Muutamia helmiä joukossa ovat nämä tarralaput jotka on tarkoitettu sellaisiin vanhoihin peltisiin keittiöpurkkeihin. 
Myös pääruokaohjeet, joista 90 prosenttia pitää sisällään mausteena valkopippuria, ovat muistoja suuhuntuovaa luettavaa. Mistä ihmeestä tuo valkopippuri muuten tuli suomalaiseen reseptiikkaan? Ja mihin se katosi? Meillä valkopippuria laitettiin perunamuusiinkin kun olin pieni...
Kirjat sisältävät myös paljon leikkeitä isosiskoni ja minun syntymien ajoilta 1970-luvulta, muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisemia ohjeita lasten ruokavalioksi. 
Ohjeiden joukosta löytyy niin vatkulia, ohrajauhovelliä, kaurakeittoa, kaaliohukkaita, piimälimppua, lumipallovelliä, leipäkeittoa ja pinaattimaitokiisseliä, joita en onneksi kyllä omasta lapsuudestani muista saaneeni. Muistan kyllä kirjojen ohjeiden avulla tehneeni pikkutyttönä niin juhlavehnästä kuin lihapullia ja muita nykyäänkin itselle tutumpia reseptejä.
Äitini, ikuinen säästöhiiri kun oli, oli säästänyt kirjojen väliin myös vanhoja mainoksia jotka ovat tietenkin aivan aarteita hauskuudessaan ja ajankuvassaan tänä päivänä katsottuina.
Kaikkein arvokkain sisältö kirjassa minulle on kuitenkin ehdottomasti tilauslappu 1.6.1968 Helsingin Mäkelänkadulla sijaitsevasta konditoria Colombiasta. Tilaus on tehty vielä äitini tyttönimellä, sillä kyseessä on hänen ja isäni kotihäiden tarjoilut. 
Mukana on muun muassa pullapitko, piparkakkuja, Sirkku-sokeria, mokka- ja mantelikeksejä. Kuivakakut äiti lienee tehnyt itse, niiden leipominen oli miltei jokaviikoista ollessamme lapsia. 
Sokerina pohjalta löytyy äitini työpaikan Suomen Työväen Säästöpankin STS:n vuosittaisten illallisten menuita. Vuonna 1980 juhlissa on tarjottu katkarapukeittoa, peuranpaistia, savariinia ja juomavaihtoehtoina vodkaa, giniä, monopol-konjakkia, viskiä tai camparia. Ainoa viinivaihtoehto on ollut Côtes du Rhône -punaviini. Vuonna 1982 juhlissa on ollut ruokana graavilohialkupala, häränpaahtofilee ja jälkiruokana samppanjasorbetti.
Olin etsimässä erityisesti yhtä reseptiä: äitini käsin kirjoittamaa mokkapalojen reseptiä 1980-luvulta. Muistan muhkeiden mokkapalojen reseptin kuorrutteen olleen erityisen miellyttävästi kahvinmakuista ja siksi mieleeni. Kuorrutteeseen tulee huikeat kuusi desiä tomusokeria, siinäkö on se salaisuus miksi juuri nämä mokkapalat maistuvat aivan "oikealta" lapsuudelta... Valitettavasti ei ole mitään tietoa mistä resepti on alunperin peräisin: lehdestä, kirjasta, tv-ohjelmasta vai ystävältä saatu. 

Mokkapalat
Pellillinen eli n. 24 palaa

Kakku:
  • 200 g margariinia
  • 4 munaa 
  • 3 dl sokeria
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 4 tl vaniljasokeria
  • 2 dl maitoa
Kuorrute:
  • 100 g margariinia
  • 4 rkl kahvia
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 4 rkl vaniljasokeria
  • 6 dl tomusokeria
  1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
  2. Sulata margariini. Sekoita yhteen vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauho ja vaniljasokeri keskenään.
  3. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.
  4. Lisää munavaahtoon jauhoseos, sulatettu margariini ja maito vuorotellen vähän kerrallaan varovasti sekoittaen.
  5. Levitä taikina korkeareunaiselle uunipellille leivinpaperille levyksi ja paista uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.
  6. Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa, lisää siihen kahvi, tomusokeri, vaniljasokeri ja sekä kaakaojauhe.
  7. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja levitä se jäähtyneelle kakkulevylle. Koristele halutessasi ennen palojen leikkausta.

3 kommenttia:

  1. Mikä reseptien ja muistojen ja ajankuvan aarreaitta!

    VastaaPoista
  2. No mutta täällähän on tuttuja! Ihana postaus ja mahtavia nuo mainokset :D.

    Ja pitääpäs kokeilla mokkapaloja tuolla reseptillä, ne kun tuntuvat olevan ihan erityisesti tulevan sulhon ja muun perheen suosikkeja :).

    VastaaPoista
  3. Hei. VaNea blogi, mutta josko olisi vielä hengissä. Tuo lumipallovellin resepti kiinnostaisi. Olen joskus pienenä mummilla sitä sainut ja hyvä muisto jäänyt, makua en muista, mutta oli valkoista ja hyvää.

    VastaaPoista

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...