14. helmikuuta 2012

Parasta possua eli Pulled pork



Kävimme Ravintolapäivässä maistelemassa B-Smokery-ravintolassa pulled porkia kahdella eri tavalla ja tuli himo yrittää tehdä jotain sinne päin kotona.

Oikeastihan tämä pitäisi toki valmistaa etelävaltiolaiseen tyyliin paistaen tätä 12 tuntia juuri tiettyjen savustustyylien mukaan, mutta kotiuunissakin tästä tuli maan mainiota.

Vaatii vain pienesti vaivaa, sitä enemmän aikaa. Reseptiä muokkasin täältä, rubin resepti on täältä.

Itse ostin lihakimpaleen Stockmannin herkusta, missä liha löytyi takahuoneesta ja leikattiin minulle sopivaksi. Myös halleista saa luullisia etuselkäpaloja: tuollainen puolitoistakiloinen pala maksaa alle kympin.


Lopun lihan (jos sitä jää…) voi käyttää hyvin esimerkiksi fajitojen täytteenä, tuoreeltaan liha maistuu coleslawn seurana sämpylän sisällä. 

Pulled pork
4:lle
  • 1,5 kiloa porsaan lapaa
  • BBQ-kastiketta

Rub
  • 1 rkl suolaa
  • 1 rkl mustapippuria
  • 1 rkl ruskeaa sokeria
  • 1 rkl valkoista sokeria
  • 1-2 rkl valkosipulirouhetta
  • 1-2 rkl sipulijauhetta
  • 1-2 rkl chiliä

  1. Sekoita rubin aineet keskenään ja hiero ne lihaan. Anna maustua 24 tuntia.
  2. Anna lihan tulla huoneenlämpöön (reilu tunti) ennen uuniin laittamista. Paista 3-4 tuntia per kilo 125 asteessa. Voit valella paistia bbq-kastikkeella pari kertaa paistamisen aikana.
  3. Anna lihan hieman jäähtyä ja revi se sitten kappaleiksi haarukoilla riipien. Mausta revitty liha bbq-kastikkeella.
  4. Tarjoile sämpylän välissä coleslawn kanssa.  

1 kommentti:

  1. Pulled pork on kyllä herkkua - kokkasin juuri itsekin. :) Ensi kerralla minäkin etsin käsiini lapaa!

    VastaaPoista

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...