10. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen menu: Valkosipulikeitto, karitsan potka ja passion-mango-jäädyke

Kuten jo aiemmin kirjoitin, pääsiäisen menumme oli jo pitkään valmis ajatuksissa, vain viinit ja pienet hienosäädöt olivat ajatuksissa kesken. Nautimme pääsiäisen menumme jo kiirastorstaina, sillä lauantaina suuntasimme Tukholmaan risteillen. 
Alkudrinkkinä tarjosin Hendrick's Gin & Tonicin. Koska tämä kyseinen gin on kurkunmakuista, koristeeksi sopii myös kurkku. Kuvassa nähtävän kiekuran leikkasin vain kurkusta ja sain sen pysymään lasissa näin nätisti kun laitoin pitkän suikaleen jokaiseen "mutkaan" jääpalan joka piti muodon paikoillaan. 
Valkosipulikeiton resepti on peräisin Food Club -ohjelmasta, keiton päälle laitoin muutaman tipan tryffeliöljyä sekä koristeeksi timjamia. Keiton kanssa tarjosin chileläistä Cono Sur Reserva -valkoviiniä.
Karitsan marinoin ja tein Teresa Välimäen ohjeen mukaan. Viereen tein maa-artisokkapyreetä ja punaviinikastiketta demi-glace-kastikepohjasta tämän HK:n ohjeen mukaisesti. Viininä oli Villa Antinori Rosso 2007.


Jälkiruoaksi tein passion-mango-jäädykettä. Resepti on peräisin jostain lehdestä vuosien takaa, valitettavasti ohje on jo hävinnyt joten en yhtään muista mistä.
Passion-mango-jäädyke


2:lle 
  1. Kaada smoothie mihin tahansa pakastamista kestävään vuokaan, mielellään melko laakeaan, esimerkiksi lasagne-vuokaan. 
  2. Anna smoothien jäätyä ja ota se pakastimesta kun aloitatte ruokailun, noin tuntia ennen nauttimista. 
  3. Leikkaa passionhedelmät puoliksi, poista siemenet ja kaavi tilalle jäätynyttä smoothieta. Kaada siemet hedelmäpuolikkaiden päälle ja tarjoile. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...