3. elokuuta 2012

Makeaa sipulipitsaa



Kuten nyt jo esittelytekstistäni ja nirsaoiluprojektistani tulee ilmi, en ole mikään suuri kasvisruoan ystävä. Rakastan lihaa, erilaisia liharuokia ja on vaikea kuvitella vaikka kokonaisen viikon ruokalistaa ilman että siinä olisi jossain  muodossa lihatuotteita. 

Silti rakastan myös kasvisruokia: usein niitä jää vain testaamatta erilaisten ennakkoluulojen vuoksi. Asuin kuitenkin kerran Las Vegasissa tietämättäni myös vegaaniperheessä, jossa vasta ensimmäisen aamiaisen jälkeen minulle kerrottiin että olin syönyt "tofurkeytä" leikkeeleenä ja myös tofusta tehtyä pekonia. En vain itse osaa oikein tehdä mitään pastaruokaa tai salaattia kummempaa vain kasviksista, joten olen jo lievästi henkisesti luovuttanut edes osittaisesta kasvisruokailusta.

Mutta sitten tuli pitsa, jota tulemme nauttimaan jokainen kerta kun jaksan alkaa tehdä kotona tehtyä pitsaa. 

Etsin inspiraatiota uusiin täytteisiin, ja löysin Helsingin Sanomien nettisivujen reseptipankista houkuttelevan kuuloisen ohjeen kolmen sipulin pitsaan. Kuinka voikaan maistua niin mahtavalta suolaisen ja makean yhdistyminen! Alkuperäisessä ohjeessa oli myös pinjansiemeniä pitsan päällä, joita täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla. Valkosipulin ystävänä lisäsin sitä ohjeeseen, pinaatista en taas niin välitä joten se jäi pois. 

Kolmen sipulin pitsa

2 pitsaa

Pohja:
  • 1/4 pkt hiivaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 1/2 dl vettä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 5 dl jauhoja
Täytteeseen:
  • 3 keltasipulia
  • 3 punasipulia 
  • 1 purjo
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 1/2 tl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl Maldon-suolaa 
  • 1 1/2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa

  1. Liuota hiiva sokerin, suolan, öljyn ja veden kanssa. Lisää jauhot ja sekoita taikinaksi. Anna kohota tunti peitettynä. 
  2. Kuori ja silppua kaikki täytteeseen tulevat sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuulosta sipuleita öljyssä pannulla viitisen minuuttia.
  3. Lisää joukkoon hunaja ja suola ja anna muhia kannen alla vielä 5 minuuttia. Lisää lopuksi balsamiviinietikka. 
  4. Vaivaa taikinasta ilmat pois ja muotoile kaksi pitsapohjaa leivinpaperin päälle.
  5. Lämmitä uuni 250 asteeseen puhtaiden peltien kanssa. Vedä pitsa leivinpaperin avulla kuumalle pellille ja paista ylätasolla viitisen minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet väriä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...