15. maaliskuuta 2012

Pääsiäisen menu



Pääsiäisen menuta olen pohdiskellut tässä jo kuukausitolkulla, ja olen päätynyt siihen, että taidan luottaa vanhoihin hyviin juttuihin. Mieluummin näin, kuin raadan koko viikonlopun keittiössä ja pilaan jonkun uuden ja kalliista raaka-aineista tehdyn ruoan.

Lammasta teen aina, tällä kertaa hyvin simppelin ja helpon reseptin, samanlaisen kuin pari vuotta sitten ja voi että se oli hyvää. 



Pöytä koristuu tällä kertaa simppelisti: laitan yksittäisiä kukkia (pioneita jos löydän, tulppaaneja ja neilikoita ainakin, valkoisina ja keltaisina) erikokoisiin ja korkuisiin vanhoihin pulloihin, vähän tähän tyyliin kuin Pinterestistä löytäneessäni Whole Livingin kuvassa


Pääsiäisen 2012 ruokalista on siis seuraava:

Alkudrinkki: Hendrick's GT

- Vihreä on pääsiäisen väri, joten kurkun makuinen Hendrick's gin saa lasiin koristeekseen myös vihreää herkkua.

Alkuruoka: Valkosipulikeitto
- Tärkeintä valkosipulikeitossa on mielestäni se, että valkosipulit paahdetaan kokonaisena ja kullanruskeat pehmeän makeat kynnet muussataan lopuksi perunan, kerman ja mausteiden mukaan. Tänä vuonna aion noudattaa Food Club -ohjelmassa nähtyä reseptiä.


- Juomana kuohuviiniä.




Pääruoka: Karitsan potkaa
- Kokonaiset karitsanpotkat saavat muhia uunissa kolmesta viiteen tuntia. Viereen tehnen punaviinikastiketta ja jotain perunasta. Esimerkiksi HS:n resepteissä on tällaisen "hitaan" lampaan ohje, samoin The Portrait of a Heidi -blogissa. Kotilieden ohjeessa lammas on uunissa 8-10 tuntia!


- Juomana punaviiniä, Alkon sivusto suosittaisi muun muassa herkullista klassikkoviini Amarone della Valpolicellaa (Alkossa 34,90 €), Viini-lehti ehdottaa esimerkiksi Plan B shirazia (Alkossa 11,93 €). Katsotaan sitten kuinka paljon muut pääsiäisen ostokset tekevät, niin päätän siinä vaiheessa kuinka paljon olen valmis sijoittamaan/tuhlaamaan viiniin.


Jälkiruoka: Mango-passionjäädykettä
- Kuva tuossa postauksen ensimmäisenä. Yksi maailman helpoimmista jälkiruoista, sopii hienosti kevennykseksi raskaan lampaan jälkeen. Käytännössä tekoprosessi on seuraava: kaada purkki mango-passion smoothieta astiaan, ja anna sen jäähtyä sohjoksi pakkasessa, yön yli. Ota lämpenemään tuntia ennen tarjoilua. Tarjoile passionhedelmän kuorissa mango-viipaleiden ja passionin siemenien kanssa. 


- Juomana kuoharia.

P.S. Kirjoitin joulun tienoissa, että tiesin joulun 2011 väriteeman jo ennen pääsiäistä. Niin on nytkin, vuoden 2012 joulun väriksi tulee turkoosi. Olen jo alkanut kerätä Pinterestin joulu-listalleni inspiraatiota ensi joulun koristeluun. Ja tiedän jo, että aion tehdä ensi joulun jälkkäriksi Bailey's-kakkua. Muut yksityiskohdat vielä ovat pohdinnassa, onhan tässä vielä aikaa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...