13. joulukuuta 2011

Jouluaaton menu meidän perheessä

Itse päätän jo hyvissä ajoin (tänä vuonna jo ennen pääsiäistä) seuraavan joulun väritysteeman ja pääruoan raaka-aineen. Viime jouluina olemme nauttineet muun muassa sinivalkoisesta joulusta kera Beef Wellingtonin ja pinkki-hopeisesta joulusta kera paahtopaistin.
Tänä jouluna on luvassa puna-hopeinen joulu ja pääruokana jouluaattona pöytään kannetaan ankkaa. Perinteinen joulupöytä odottaa meitä anoppilassa, joten täysin kinkuton joulusta ei tule. 
Viime hetken joulukoristelisäykset tein Laura Ashleyn liikkeestä: ihanat burgundinpunaiset lasinaluset sekä jouluista potpourria (kuva ylhäällä).
Tämän vuoden 2011 reseptit ja joulun menu on seuraava, kirjoittelen sitten joulun jälkeen miten tämä menu upposi ja olisinko tehnyt jotain toisin.
Aamiainen/brunssi: Mätiä, smetanaa ja paahto/saaristolaisleipää + kahvi ja mehu
Jälkiruoka: Glögi-juustokakku + kahvia ja calvadosta
Toinen jälkiruoka lahjojen avaamisen jälkeen: Erilaisia juustoja Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä + itsetehtyä viikunahilloa + Graffigna Malbec
Kunnianhimoa ei siis puutu menusta, mutta olen tarkoituksella ottanut mukaan noita helpompiakin rasteja eli mädin, alkuruoan ja juustot. Glögikakun teen jo edellisenä päivänä, jotta koko joulu ei kuluisi keittiön puolella.
Olisi kiva lukea jo etukäteen myös muiden blogistien joulumenuista, onko kinkku edelleen kunkku vai onko esimerkiksi sorsa, hanhi tai kalkkuna jo päätymässä joulupöytään blogikollegoilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...