17. joulukuuta 2011

Viikunahilloa juustojen seuraksi

Rakastan viikunahilloa, mutta innostuin tekemään tätä itse ensi kertaa vasta löytäessäni Kotonatehtyä-blogin helpon reseptin ja pääsin liikkeelle. Kypsien, mutta ei homehtuneiden viikunoiden metsästäminen kun on melkoinen homma Helsingissäkin. 
Resepti on helpointa valmistaa Eldoradon tai Pirkan 200 gramman kuivattu viikuna -pussista. Huomaa, että viikunoiden liotukseen tulee varata aikaa.
Itse hulautin joukkoon desillisen glögitiivistettä, joulu kun on ja se saa nyt myös sitten maistua ja tuoksua. Lopputuloksessa glögin mausta ei tullut laisinkaan liian vahvaa, mutta muina vuodenaikoina tehtynä kannattanee toki turvautua lievempiin maustamisiin.
Meidän perheessä nautitaan tätä jouluaattona jälki-jälkiruokana juustojen ja viinin kera kuten aikaisemmin kirjoitin: Jouluaaton menu meidän perheessä.
Viikunahillo
  • 1 pussi (200 grammaa) kuivattuja, pehmeitä viikunoita
  • 3 dl vettä
  • 1 dl glögiä tai rypälemehua
  • 1 ½ dl hillosokeria

1.    Paloittele viikunat, poista mahdolliset kovat kannat ja laita ne likoamaan veden kanssa yön yli tai 8-10 tunniksi.
2.    Keitä viikuna-vesi-seosta noin 20 minuuttia pienellä lämmöllä ja lisää mehu tai glögi joukkoon.
3.    Keitä vielä 10 minuuttia ja lisää sitten hillosokeri.
4.    Keittele hillosokerin kera vielä 15 minuuttia.
5.    Murskaa viikunanpalat vielä pienemmiksi sauvasekoittimella halutessasi.
6.    Purkita kuumiin lasipurkkeihin ja jäähdytä viileässä.
7.    Säilyy 3-6 kuukautta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...