17. tammikuuta 2012

Muffineja suklaamoussella

Hankin Stockmannin alennusmyynnistä piskuisen, mutta kahden hengen talouteen juuri sopivan kokoisen monitoimikoneen. Tefalin Jamie Oliver -sarjan kone oli lisäksi 50 prosentin alennuksessa, joten hintaa sille ei kertynyt kuin alle 50 euroa.

Uuden koneen vihin virallisesti käyttöön valmistamalla sottavaa suklaataikinaa muffinseja varten. Erittäin helppo ja hyvänmakuinen resepti löytyi Dr. Oetkerin sivuilta. Tuossa nettisivuilla olevassa reseptissä on aikalailla kirjoitusvirheitä ja mittojakin puuttuu, tässä tuo paranneltu versio.

Kuppikakut suklaamoussella

Noin 12 kpl

Muffineihin:
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 ¾ dl sokeria
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 50 g voita
  • 1 ½ dl maitoa
  • 1 muna

Koristeluun:
  • 1 pussi Dr. Oetker kakkumousseaineksia, suklaa
  • 2,5 dl maitoa
  • Koristeita makusi mukaan
1.       Sekoita jauhot, kaakao, sokeri ja vaniljasokeri sekä leivinjauhe keskenään.
2.       Sekoita mukaan voi, maito ja muna joukkoon ja sekoita kunnes taikina on tasainen.
3.       Paista 175-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
4.       Anna kuppikakkujen jäähtyä ennen koristelua.
5.       Vatkaa kakkumousseainekset maidon kanssa yhteen. Vatkaimella tähän kuluu noin minuutti, käsin noin 4 minuuttia.
6.       Pursota mousse kuppikakkujen päälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...