28. tammikuuta 2012

Aamiaista Kalliossa myös arkena


GoodPie Bakeryn aamiainen. 
Olen itse hiljattain siirtynyt ydinkeskustasta asumaan Helsingin Kallioon ja olen pikkuhiljaa alkanut kotiutua tänne Kallion kirkon tuntumaan.

Sijainti on mitä mahtavin jos kaipaa aamiaista tarjoiltuna pöytään. Aikaisemmin kirjoitinkin viikonloppuisin Brunssia tarjoavasta Pacificosta, joka ei valitettavasti arkisin täytä aamiaistarvetta.

Olinkin hurjan iloinen kun näin että Fleminginkadulla Fleminginkadulla, Karhupuiston kupeessa sijaitseva GoodPie Bakery tarjoaa nyt ti-pe arkiaamuisin aamiaista klo 7-11.

Perusaamiaiseen (7,50 €) kuuluu leipäbuffet, kahvi tai tee ja mehu. Mehut ovat Raikastamon superhyviä luomumehuja. 


Lisämaksusta aamiaiseen voi lisätä esimerkiksi keitetyn kananmunan (1,5 €), muffinssin (2 €), kinkkua, juustoa, hedelmiä tai jogurttia saksanpähkinällä ja hunajalla (2 €/per annos).
Itse nautin eräs aamu paikassa vain latten (3,10 €) ja kinkku-sämpylän (5,5 €). Vitriinistä olisi löytynyt muun muassa sticky bunseja (2,5 e), omena-crumblea tai pikkuisia piiraita (2,5 €).
Toisena aamuna valitsin juustolautasen ja Hakaniemen hallin lentävästä lehmästä haetut juustot olivat toki herkkua ja sopivat hyvin yhteen salaatin kanssa. Hieman pieni annos toki on, mutta eipä se paljon maksakaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut kinkkulautanen.
Viikonloppuisin brunssilla tarjolla on 16,50 euron hintaan kolme vaihtoehtoa seuraavista leipäbuffetin seuraksi: luomuhummus ja tomaattichutney, perunamunakas, Tammisaaren luomukinkkua ja sinappia, savusärkisandwich, turkkilaista luomujogurttia ja granolaa, juustolautanen ja jälkiruokabuffet.

Ja mikä tietenkin parasta: koska kyseessä on Vallilassa sijaitsevan leipomon sivukahvila, on paikalla aina ihanaa tuoretta leipää. Ostin viime viikolla kotiin tämän parmesan-hasselpähkinäleivän, joka oli todella hyvää (4 €). Leipomon nettisivut neuvovat, minkä kanssa leipää pitäisi syödä. Kurkkaa itse tehty levite-ehdotus, margariinin käyttö tämän leivän kanssa on nimittäin näemmä kiellettyä :D

Toinen Kallion helmi on Cafe Cardemumma, josta saa tämän seudun parhaan latten ja croissantin. Aamiaista on tarjolla myös lauantaisin, ja maanantaisin. 

Paikka valittiin myös City-lehdessä kaupungin parhaan lounassalaatin tarjoajaksi. Joka päivä tarjolla on myös joku keitto ja pasta.

Arkiaamuisin paikka on rauhallisimmillaan: pieni paikka on usein niin täynnä, että lounasaikaan ei mukaan tahdo mahtua.

Umpitäynnä on aina myös Villipuutarha, jonka aamiaista tarjoillaan vain lauantaisin klo 10 ja 12 20 euron hintaan. Normaalisti aamiaistarvetta paikka ei tyydytä, sillä se aukeaa arkisin vasta klo 12.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...