30. joulukuuta 2011

Nirson syöjän vuosiprojekti 2012

Herkku ja koukku -blogissa oli vuonna 2011 ihastuttava vuosihaaste: jokaiselle kuukaudelle yksi uusi ruoka-aine. Koska olen aivan hullun nirso, varastan tämän hyvän idean vuodella 2012.

Kun ihan nopeasti mietin, mieleen tulee lukuisia, melkoisen arkipäiväisiä ruokia joita en ole koskaan maistanut. Tai jos olenkin maistanut, olen nopeasti sen suustani pois sylkenyt. Muun muassa munakoiso, litsi, mustajuuri, vispipuuro, kaalikääryle, kikherne, silli, lipstikka, mustekala, kookos missään muodossaan, viili, katajanmarja, bulgur, maksa tai polenta eivät ole koskaan päätyneet lautaselleni. Epäluuloisuuteni, niiden ulkonäön tai tuoksun johdosta.

Koska olen jo 33-vuotias ja ruokamakuni muistuttaa välillä 3-vuotiaan uhmaikäisen lapsen vastaavaa, lähden rohkeasti mukaan haasteeseen. Silloin tällöin, usein kyläillessäni, saan lisää ruokia mukaan palettiini. Näin on käynyt muun muassa juustojen kohdalla, joita olen maistellut ensin pieniä paloja vuosien varrella ystävilläni ja nyt olen täysverinen juustoholisti.

Ulkomailla olen myös rohkeasti maistellut niin etanoita kuin kaikenlaisia simpukoitakin, joten uskon että sen pelon kynnyksen ylipäästessäni voin jopa löytää tämän vuoden aikana uusia suosikkiruokia.

Ajattelin mennä tässä lähipäivinä Stockmannin herkkuun tai Hakaniemen eksoottisiin ruokakauppoihin katsastelemaan mikä ensimmäinen ”kohteeni” olisi. Joku yrtti, kasvis, liha? Vai kenties jälkiruoka? Saa antaa ideoita!

Juustoholismista puheenollen tässä alla vielä joulun juustolautasemme.
Juustotarjotin on meidän perheen suosikkeja viikonloppuiltaisin. Tällä kertaa panostin hieman enemmän kuin normaalisti ja hankin kaikki juustot Hakaniemen hallin lentävästä lehmästä.


Juustolautaselle päätyi parmiano reggianoa, pastoroimatonta 24 kuukautta kypsytettyä manchegoa, mustaa appelzelleriä, Peltola Blue -sinihomejuustoa ja aimo pala erittäin ”haisevaa” brietä.


Pastoroimattomiin juustoihin tutustuin aikoinaan nimenomaan hallissa maistellessani. Jos et ole raskaana tai kärsi jostain kroonisesta taudista, kannattaa todellakin maistaa: niiden maku on uskomattoman erilainen pastoroituihin juustoihin verrattuna. 

Juustot tarjoilin päärynän, keksien, piparien ja itsetehdyn viikunahillon kera.

Lisää joulunvietosta ja joulun kuvia muun muassa näissä postauksissa: ankkaa, possun lapaa, glögi-juustokakku, punajuuri +vuohenjuustosalaatti sekä domppaa.

2 kommenttia:

  1. Jos haluat rakastua munakoisoon, mene Foorumin alakerran Habibiin ja tilaa sieltä mezelautanen, jossa on baba ghanoushia (samalla voit tilata myös hummusta, joka on kikherneistä tehty). Olen vakuuttunut, että siellä on itse Jeesus tekemässä sitä, sen verran uskomatonta tavaraa on.

    Itse asiassa sieltä saisi myös bulguria tabbouleh-salaatin muodossa. Jos tykkäät yrteistä (persilja ja minttu), niin ota sitä vielä lisäksi.

    Mustajuuret kannattaa paahtaa uunissa, kuten tietysti oikeastaan kaikki kasvikset.

    Kookosta suosittelen paahtamaan pannulla ja ripottelemaan ruoan päälle (ruokana tietysti mielellään jotain muuta kuin esim. makaronilaatikkoa...)

    VastaaPoista
  2. Loistavia ehdotuksia M, kiitos paljon! Asun tässä ihan Forumin kupeessa joten käyn ehdottomasti maistamassa tuota ehdottamaasi ateriaa.

    Mieleen tuli myös, että juomapuolella on minulla vielä paljon kokeilematta. Sherry ja portviini tulevat mieleen näin aluksi, joten silläkin suunnalla riittää paljon tekemistä :D

    VastaaPoista

Voisit pitää myös näistä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...